Kuntoutus ja hyvinvointi

Hyvinvointi koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta ulottuvuudesta, jota voidaan täydentää esimerkiksi henkisyydellä ja terveyden muovautuvuudella. Näitä hyvinvoinnin osa-alueita ei voi erottaa toisistaan irrallisena osana, sillä ne kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Moniammatillisessa kuntoutuksessa huomioidaan eri hyvinvoinnin osa-alueet osana kuntoutusta ja pyritään löytämään kuntoutuksen tavoitteet yhdessä ammattilaisten ja kuntoutujan itsensä kanssa. On tärkeää, että tavoitteet kuntoutukseen lähtevät kuntoutujasta itsestään ja siten motivaatio niiden tavoitteellisuuteen on aina parempi. Kuntoutuksen ammattilaiset tukevat ja ohjaavat kuntoutusprosessia, mutta työ oman hyvinvoinnin eteen on jokaisen tehtävä itse.

Kurssit

Kelan kurssit 2026

Dystoniakurssi 98055

Kurssipaikka: Huoltoliitto ry/Kunnonpaikka

Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
Kurssipaikka: Huoltoliitto ry Kunnonpaikka
22.06.2026 – 26.06.2026 kuntoutus majoituksella, jakso 5 vuorokautta
04.01.2027 – 08.01.2027 kuntoutus majoituksella, jakso 5 vuorokautta
05.04.2027 – 09.04.2027 kuntoutus majoituksella, jakso 5 vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Dystoniakurssi 95056

Kurssipaikka: Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy/Hotelli Korpilampi
Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
24.08.2026 – 28.08.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
04.01.2027 – 08.01.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
17.05.2027 – 21.05.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

Läheisen jaksot
Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta
24.08.2026 – 28.08.2026 kuntoutus majoituksella, jakso 5vuorokautta
17.05.2027 – 21.05.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Paikkatilanne
Asiakkaiden paikkoja yhteensä 8 , aikuisten läheisten paikkoja 8
Asiakkaiden paikoista on
– vaativan kuntoutuksen asiakkaille 1
– harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa 7

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Dystoniakurssi 95083

Kurssipaikka: Kruunupuisto Oy
Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
24.08.2026 – 28.08.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
07.12.2026 – 11.12.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
17.05.2027 – 21.05.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

Läheisen jaksot
Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta
24.08.2026 – 28.08.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
17.05.2027 – 21.05.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Paikkatilanne
Asiakkaiden paikkoja yhteensä 8 , aikuisten läheisten paikkoja 8
Asiakkaiden paikoista on
– vaativan kuntoutuksen asiakkaille 1
– harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa 7

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Dystoniakurssi 95074

Kurssipaikka: Kunnonlähde Kankaanpää/Kankaanpään Kangaspolku Oy
Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
14.09.2026 – 18.09.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
25.01.2027 – 29.01.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
07.06.2027 – 11.06.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

Läheisen jaksot
Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta
14.09.2026 – 18.09.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
07.06.2027 – 11.06.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Paikkatilanne
Asiakkaiden paikkoja yhteensä 8 , aikuisten läheisten paikkoja 8
Asiakkaiden paikoista on
– vaativan kuntoutuksen asiakkaille 1
– harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa 7

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Dystoniakurssi 95092

Kurssipaikka: Rokua Kuntoutus
Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
30.11.2026 – 04.12.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
05.04.2027 – 09.05.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
07.06.2027 – 11.06.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

Läheisen jaksot
Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta
30.11.2026 – 04.12.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
07.06.2027 – 11.06.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Paikkatilanne
Asiakkaiden paikkoja yhteensä 8 , aikuisten läheisten paikkoja 8
Asiakkaiden paikoista on
– vaativan kuntoutuksen asiakkaille 1
– harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa 7

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Dystoniakurssi 95110

Kurssipaikka: Peurunka Oy
Asiakkaan jaksot
Kokonaispituus yhteensä 15 vuorokautta
07.12.2026 – 11.12.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
26.04.2027 – 30.04.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
13.09.2027 – 17.09.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Kurssiaikoihin saattaa tulla muutoksia.
Kurssille voi osallistua myös ilman majoitusta.

Läheisen jaksot
Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta
07.12.2026 – 11.12.2026 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta
13.09.2027 – 17.09.2027 kuntoutus majoituksella, jakso vuorokautta

Paikkatilanne
Asiakkaiden paikkoja yhteensä 8 , aikuisten läheisten paikkoja 8
Asiakkaiden paikoista on
– vaativan kuntoutuksen asiakkaille 1
– harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa 7


Näin haet kuntoutuskurssille:

  1. Keskustele yhdessä lääkärin kanssa kuntoutuksesi tarpeellisuudesta. Tarvittaessa lääkäri suosittaa kuntoutusta ja kirjoittaa lausunnon (lääkärinlausunto B), jotta voit hakea kuntoutusta.
  2. Täytä lomake Harkinnanvarainen KU132. Kuntoutuskursseja voidaan myöntää myös vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena KU104.
  3. Liitä hakemukseesi lääkärinlausunto B, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus tai vamma ja toimintakykysi sekä lisäksi se, mitä kuntoutusta suositellaan ja mitkä ovat kuntoutuksen syyt ja tavoitteet.
  4. Lähetä hakemus OmaKelassa:
    • Tallenna hakemuslomake ja tarvittavat liitteet laitteellesi.
    • Jos hakemus ja liitteet ovat paperilla, voit ottaa niistä kuvan tai skannata ne.
    • Kirjaudu OmaKelaan ja siirry kohtaan Viestit.
    • Valitse viestin aiheeksi etuus, jota olet hakemassa.
    • Valitse tiedostot laitteeltasi ja paina Lähetä.
    • Kun jätät hakemuksen OmaKelassa, sitä ei tarvitse allekirjoittaa.
    • Voit myös lähettää allekirjoitetun hakemuksesi postitse liitteineen osoitteeseen Kela, PL 10, 00056 Kela.
  5. Saat kotiisi postitse kirjallisen päätöksen. Näet päätöksen myös asiointipalvelussa. Päätös kuntoutuksestasi lähetetään myös tiedoksi palveluntuottajalle, jolloin se toimii paikkavarauksena ja maksusitoumuksena.

Kelan kuntoutuskurssi esite liikehäiriösairautta sairastaville aikuisille (Pdf-tiedosto).

Kuntoutuskurssihausta voit katsoa, milloin kursseja järjestetään ja kuinka paljon paikkoja on kursseille vapaana. Sinulla voi olla myös oikeus moniammatilliseen yksilölliseen kuntoutusjaksoon. Keskustele asiasta hoitavan lääkärisi kanssa.

Liikehäiriösairauksien liiton kursseja vuonna 2026

Liikehäiriösairauksien liitto järjestää valtakunnallisia sopeutumista tukevia kursseja liikehäiriösairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen. Kursseja on diagnoosikohtaisia (dystoniaa sairastaville) sekä yhteisiä kaikille liikehäiriösairaille. Kurssien tavoitteena on edistää osallistujien hyvinvointia antamalla tietoja ja taitoja elämänlaadun parantamiseen, itsehoidon ja toimintakyvyn edistämiseen. Kurssit järjestetään avomuotoisina eri puolilla Suomea, osa verkkokursseina sekä osa yhteistyössä Neuroliiton kanssa. Kurssit, valintakriteerit ja hakuohjeet löydät täältä. Löydät kaikki Liikehäiriösairauksien liiton kurssit ja muut palvelut myös palveluesitteestä 2026.

Tuetut lomat 2026

Loma ja Terveys ry järjestää liikehäiriösairauksia sairastaville ja läheisille viiden vuorokauden mittaisia lomajaksoja. Loma tarjoaa mahdollisuuden virkistyä ja saada vertaistukea. Lomajaksoilla yhteyshenkilönä toimii vapaaehtoinen vertaisohjaaja. Lomajakso maksaa osallistujalle 25€/vrk. Tuetuista lomista löydät tietoa Liikehäiriösairauksien liiton sivuilta ja suoraan Loma ja Terveys ry:n sivuilta.